torstai 26. marraskuuta 2015

Tervetuloa juhlavaan joulukonserttiin!


Moikka! Taas ollaan tultu jo melkein joulukuuhun ja tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että myös Katajanmarjojen joulukonsertit lähestyvät. Kiirettä on pitänyt harjoitusten, sekä julkaisulevyn parissa. Julkaisulevystä kuitenkin lisää myöhemmin! 

Konserttimme ovat tänä vuonna torstaina 10.12 Harjavallan kirkossa klo. 19.00 sekä Keski-Porin kirkossa lauantaina 12.12 klo. 19.00! Liput konsertteihin 15€, lippuja saa ovelta ennen konserttia. 

Näin joulun alla on hyvä rauhoittua kuuntelemaan kaunista joulumusiikkia, niin perinteistä kuin uuttakin sellaista. Konsertissamme esiintyvät myös kamarikuoro Sempre-Balanssi ja sekakuoro Tempori. Toivotamme teidät kaikki tervetulleeksi kuuntelemaan syksyn työmme tuoksia ja ennen kaikkea hiljentymään joulun tunnelmaan. 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Keilataan!

Moikka! Katajanmarjojen kesäloma päättyy pian ja tänään vietimme kaikki yhdessä aikaa keilaamassa. Oli kiva nähdä kavereita taas ja päästä juttelemaan kesäkuulumisia!

Etsimme uusia kuorolaisia, joten jos sinua kiinnostaa aloittaa ihana musiikkiharrastus, jossa opit laulamaan oikein, saat uusia kavereita ja pääset esiintymään ympäri suomea ja ulkomailla, osallistuthan tutustumis- ja ilmoittautumisiltaamme Cygnaeuksen koululla 2.9 klo. 17.30! Kuoronjohtajamme Mira Vassilev aloittaa jokavuotisen koulukierroksensa maanantaina 17.8. Koulukierroksella etsitään toimintaan mukaan Porin kouluista vähintään toisella luokalla olevia tyttöjä ja poikia!


Jade ja Mikaela 


Sofialta keilat kaatuvat helposti!


Jade, Nora ja Karla valmistautuvat suorituksiinsa pinkkien pallojensa kanssa...


... ja toisaalla Mikaela suorittaa tyylillä!


Aura matkalla kaatamaan keiloja 



Kiitos kaikille osallistujille, syyskuussa nähdään! Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoomme.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

And the winner is... Katajanmarjat, Pori, Finland!





Moikka! Suurin osa on varmasti asiasta jo tietoisia, kuoromme on voittanut Chernomorski Zvutsi kuorokilpailun Bulgarian Balchikissa!

Voitto tuli meille täytenä yllätyksenä ja onnenkyyneleet valuivat pitkin poskia vielä pitkään voittajan julkistamisen jälkeen. Grand Prix -palkinnon lisäksi saimme ''Future of Europe'' -diplomin.

Kilpailussa kisasi kaiken kaikkiaan 18 kuoroa, joista meidän lisäksi yksi oli lapsikuoro. Palkinnoista ja festivaalin kulusta voitte lukea lisää osoitteesta: chernomorskizvutsi.com

Katajanmarjat haluavat kiittää erityisesti matkalla olleita huoltajia, tukijoukkoja kotimaassa, pianistiamme Jussi Rintaa ja ennen kaikkia johtajaamme, Mira Vassilevaa! Kiitos myös kaikille kuorolaisille, matkassamme mukana eläneille ja onnittelijoille.

Seuraavien kuvien myötä Katajanmarjat toivottavat kaikille hyvää kesää, syksyllä nähdään taas!








































Voittajan julkistamisen jälkeen pääsimme lavalle



































Odoteltiin Check In:iin pääsyä Burgasin lentokentällä ja laulettiin samantien muutama kappale kanssamatkustajille. 

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Bulgariassa!

Moikka ja aurinkoiset terveiset Balchikista! Bulgariassa ollaan vietetty jo kolme päivää ja kilpailu on nyt takanapäin. Huomenna on jäljellä palkintojen jako sekä sulkemisgaala. Sitten päästään viettämään muutama päivä vapaata. 

Aino ja Sohvi

Anette (1. altto 3. ääni): Matkalla on ollut tosi kivaa, vaikka itselleni on tullut vähän mutkia matkaan, koska olin aika kipeä. Allas on tosi hieno ja aurinko paistaa täällä aamuin illoin. Bulgariassa on hienot maisemat ja mukavia ihmisiä! Tulisin uudestaan milloin vain. 
Ralitsa ja Mariela 

Martta ja Kaisla (1. altto 2. ääni): Täällä lämpimässä maassa, Bulgariassa, on ollut aivan mahtavaa.
Epäilemme, että me olimme todella hikisiä kilpailutilanteessa. Joko meitä jännitti tai siellä oli todella lämmin. Ha! Ha! Ha!
Jäätelön ostaminen on ollut paras aika. 
"Kaisla ei osaa kirjoittaa." 
"Kiitos kohteliaisuudesta, Martta!"



Jade ja Mikaela

Ensimmäisenä festivaalipäivänä osallistuimme avausseremoniaan, jonka jälkeen lähdimme muiden kuorojen kanssa kuoroparaatina laulaen kohti rantaa. Meidän kuorosta lavalle avausseremoniassa pääsivät Nora ja Iris. 

Muutama kuorolainen ja huoltaja on sairastunut, mutta kaikki näyttävät onneksi parantuvan hyvin ja toivon mukaan päästään kaikki nauttimaan auringosta viimeisinä päivinä!

Kilpailun lisäksi ollaan käyty työpajoissa laulamassa muiden kuorojen kanssa lauluja, jotka lauletaan kaikki yhdessä sulkemisgaalassa. Sen lisäksi tänään esiinnyimme toisillemme muiden kuorojen kanssa!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Tarpeelliset linkit Bulgarian matkalle

Festivaalin nettisivu: http://www.chernomorskizvutsi.com
(Vaihda kieli englanniksi sivun oikeasta yläkulmasta)

Olemme lähteneet matkaan matkatavarat bussissa ja iloinen mieli taskussa! Saavumme Balchikiin noin kello 23.00!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kuvia kevätkonsertista


Kevätkonserttimme järjestettiin 9. ja 10.5 2015 Palmgren konservatoriossa. Kiitos kaikille mukana olleille!

Krista, Aura, Linda, Iris ja Sini

Iida otti meistä ahkerasti kuvia backstagella ja käytävillä. Konserttipäiviin kuuluu ennen kaikkea paljon laulua ja musiikkia, mutta myös laittautumista, naurua, ystäviä ja mukavia yhteisiä juttutuokioita! 

Laura, Janna, Ralitsa ja Mariela


Mikaela ja Anette 


Nora ja Essi


Sanni, Ralitsa ja Mariela

Tämän viikon pidämme lomaa ja ensi viikolla alkavat Bulgariaan lähtevien harjoitukset. Lähtömme Bulgariaan on 2.6 ja matkalta päivitetään ahkerasti kuulumisia blogiin, joten pysykää kuulolla! 

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Katajanmarjojen kevätkonsertit 2015



Tunnelmat viime lauantain harjoituksista. Vakavia naamoja, mutta kyllä meillä hauskaa on!

Tämän vuoden konsertit järjestetään äitienpäiväviikonloppuna ja sunnuntain konsertti on ainutlaatuinen 40-vuotis juhlakonsertti! Konsertit järjestetään Palmgren konservatoriossa (Rautatienpuistokatu 7, Pori).

Konsertit lauantaina 9.5 klo. 18:00 ja sunnuntaina 10.5 klo. 15:00.

Lippuja voi ostaa konserttipäivinä ovelta hintaan 15€ / kappale, joten jos etsit täydellistä, erilaista lahjaa äidille, isoäidille tai vaikka isoisoäidille, olet tullut juuri oikeaan paikkaan!

Tervetuloa viettämään musiikintäyteistä viikonloppua!

perjantai 1. toukokuuta 2015

Tervetuloa seuraamaan lapsi- ja nuorisokuoro Katajanmarjojen blogia!











Kuva viimevuoden kevätkonsertista

Blogissa kuorolaisten omaiset ja tutut pääsevät katsomaan kuulumisiamme harjoituksista ja konserteista, lukemaan kuorolaisten kirjoittamia tekstejä ja katselemaan heidän ottamiaan kuvia. 

Kesäkuussa 2015 lähdemme Bulgariaan kuorofestivaaleille ja kuulumisiamme pääsee seuraamaan kätevästi blogin kautta! 

Lisää kuorostamme voitte lukea klikkaamalla sivun yläreunassa olevaa ''Lisää kuorostamme'' -linkkiä, sekä nettisivuilta: http://katajanmarjat.omasivu.fi

Meiltä löytyy myös Facebook-sivu, johon pääsee klikkaamalla TÄSTÄ

Huomaathan, että blogin päivitykset voi tilata suoraan sähköpostiin sivun oikeasta reunasta.